Näillä vinkeillä saat taloutesi hallintaan, kun olet huono raha-asioissa

Raha-asioiden ja oman talouden hoitaminen ei tosiaan ole asia, jota kukaan haluaa miettiä yhtään sen enempää, kuin on pakko. Mutta omaa taloutta on silti hyvä miettiä ainakin jossain määrin, sillä jos siihen ei kiinnitä tarpeeksi huomiota, asiat voivat mennä pahasti retuperälle.

Pikavippien rantauduttua Suomeen, monilla suomalaisilla raha-asiat lähtivät käsistä aivan huomaamattomasti yhden vipin johdettua seuraavaan. Kun omaan talouteen tulee väliaikainen aukko, monet yrittävät täyttää sitä pikavipeillä, sillä niitä on helppo ottaa. Helppo, koroton laina on saatavissa 24h, eikä sen ottamiseen tarvita edes takaajia tai vakuuksia. Ei siis ole ihmekään, että rahan lainaamisesta tuli monille ongelma. Olemme jopa kuulleet muutamista ihmisistä, jotka ovat eläneet kokonaan pikavipeillä, ottaen yhden pikavipin ja maksaen sen pois toisella vipillä. Tästä tulee hyvin ikävä oravanpyörä, josta ei ikinä pääse pois, jos ei muuta omaa budjettiaan.

Tällaisesta lainakierteestä voi joutua maksamaan kovan hinnan: pahimmassa tapauksessa lainoja maksetaan pois monta vuotta. Raha-asiat kannattaa siis laittaa kuntoon jo ennen, kuin ne menevät täysin kuralle.

Tässä artikkelissa käsittelemme muutamia erilaisia vinkkejä, joilla saat taloutesi kuntoon näppärästi.

Selvitä, kuinka paljon olet velkaa kenellekin

Sinun tulee selvittää ensimmäiseksi, kuinka paljon olet tarkalleen ottaen velkaa kenellekin. Se, että suljet korvasi ja silmäsi kaikilta laskuilta, ei auta lainkaan. Laskut eivät katoa, vaan ne alkavat vain kasvaa korkoa ja kuluja. Mitä kauemmin välttelet laskuja, sen pahemmaksi tilanteesi vain nousee.

Aloita siis etsimällä käsiisi kaikki laskut jokaiselta taholta, jolle olet velkaa rahaa. Oli se sitten luottokortti, pankki, pikavippi tai osamaksu, varmista, että kirjoitat kaiken ylös. Sinulla pitäisi olla tieto kaikista kokonaissummista sekä vähimmäismaksueristä.

Tämän jälkeen sijoita kaikki velkasi järjestykseen pienimmästä suurimpaan sekä kalleimmasta halvimpaan.

Ala maksaa takaisin – ihan kenelle vain

Voit maksaa velkasi pois kahdella tavalla: ensimmäinen tapa on “lumipalloefekti” ja toinen on “lumivyöryefekti”, joista valitset vain sinulle sopivan.

Lumipalloefekti on Dave Ramseyn kehittämä tapa, jossa maksat vähimmäiserät jokaisesta lainasta, jonka lisäksi maksat vielä hieman extraa pienimpään lainaan. Kun olet maksanut kokonaan pois kaikista pienimmän lainan, alat maksaa hieman extraa toisista pienimpään lainaan. Tällä tavalla maksat ensin pienimmän lainan pois, ja jäljelle jää vain suurin laina. Tämän lainan saat sitten maksettua nopeammin pois, kun kaikki muut lainat ja niiden maksuerät on maksettu pois.

Toinen vaihtoehto on lumivyöryefekti. Tässä vaihtoehdossa maksat vähimmäiserän jokaisesta lainastasi, jonka lisäksi maksat extraa kalleimpaan lainaan. Näin maksat kalleimman lainan pois ensin, ja halvin laina on viimeisenä.

Valitset kumman vain maksutavan, varmista, että vaihtoehto sopii sinulle ja sinun budjettiisi. Lumipalloefekti on monille helpoin tapa, sillä se on kannustava ja yksinkertainen.

Selvitä, mihin kaikki rahasi oikeasti menevät

Tiedät varmasti sen tunteen, kun rahaa on, ja yllättäen se onkin kaikki kadonnut jonnekin kuin tuhka tuuleen. Selvitä, mihin kaikki rahasi oikein menevät. Teet tämän helposti käyttämällä erilaisia ladattavia sovelluksia, tai voit vaihtoehtoisesti käyttää vanhanaikaista tekniikkaa: kuitteja.

Ota jokaisesta ostoksestasi kuitti. Oli se sitten suuri tai pieni, kahvi tai vuokra, ota jokaisesta ostoksestasi kuitti tai kirjoita ne ylös paperille. Kuukauden lopussa voit sitten laskea, kuinka paljon rahaa käytit mihinkin, ja näen selvästi, minne kaikki rahasi oikein menevät.

Tee helppo budjetti itsellesi

Sanana budjetti saa monien niskakarvat nousemaan pystyyn. Tarkoittaako budjetin tekeminen tunteja töitä ja kuitteja? Ei todellakaan. Voit tehdä niin, jos haluat. Voit käyttää Exceliä ja kasata kaikki kuittisi nippuun. Tai voit käyttää 50/30/20 -sääntöä.

Tässä säännössä käytät 50% omasta palkastasi pakollisiin kuluihin, kuten vuokraan ja ruokaan. 30% käytetään omiin henkilökohtaisiin kuluihin, kuten ulkona käymiseen ja elokuviin. 20% laitetaan säästöön ja sijoituksiin.

Tämä on helppo sääntö. Pidät tämän hyvin kurissa sillä, että maksat kuun alussa palkkapäivänäsi pois kaikki pakolliset kulut, ja nostat loput itsellesi käteisellä. Kun näet reaaliajassa käteisen luisuvan sormiesi välistä, ostosten tekeminen ei olekaan enää niin helppoa.

Ala säästää pieniä määriä kerrallaan

Vaikka säästäminen ei olisikaan oma juttusi, pienten summien säästäminen silloin tällöin onnistuu keneltä tahansa. Kaikista helpointa säästäminen on silloin, kun laitat säästösi automaattiseksi. Voit avata itsellesi säästötilin ja asettaa automaattisen tilisiirron käyttötililtäsi säästötilillesi. Näin säästät huomaamattasi.
Voit myös alkaa käyttää viiden euron sääntöä. Joka kerran, kun saat vaihtorahana 5 euron setelin, laita se säästöön. Jos 5 euroa kuulostaa liian suurelta summalta, ala säästää kaikki vaihtorahanasi saamat kolikot.

Yhdistä lainasi

Jos sinulla on kontollasi monta pikavippiä tai muuta lainaa, voit harkita niiden yhdistämistä yhdeksi suureksi lainaksi. Monet pikavipit maksavat yleensä kuukausitasolla paljon enemmän ja ovat paljon kalliimpia, kuin yksi suuri laina, jolla maksat kaikki olemassa olevat lainasi pois.

Käy pankkisi juttusilla laina-asioissa. Voit kysyä heiltä, onko sinulla mahdollisuutta yhdistää kaikki lainasi yhdeksi suureksi lainaksi. Näin maksaisit vain yhtä lainaa ja yhtä korkoa takaisin kuukausittain sen sijaan, että maksat montaa lainaa ja montaa korkoa.

Myy kaikki ylimääräiset tavarat, joita et tarvitse

Jos kaappisi ovat täynnä tavaroita, vaatteita, pelejä, elektroniikka tai muuta vastaavaa, joita et enää tarvitse, myy ne pois netissä. Näin saat itsellesi muutaman satasen ylimääräistä, ja voit maksaa sillä pois osan jotakin lainaasi tai yhden kokonaisen lainanlyhennyksen.

Yhteenveto

Koska peruskouluissa ei opeteta juurikaan oman talouden hallintaa, monet joutuvat oppimaan rahan hallinnan täysin kantapään kautta. Joskus omista taloudellisista virheistä joutuu maksamaan kovan hinnan. Ei haittaa, jos olet huono raha-asioissa – sinun tulee vain opetella lisää.

Rahan hallinnan pitäisi olla hyvin yksinkertaista: tulojen tulisi olla enemmän kuin menojen. Se on kuitenkin joskus helpommin sanottu, kuin tehty. Jos talouteen tulee pieni kuoppa, ja sen täyttää väärällä aineella (kuten pikavipeillä tai lainoilla), talous voi mennä niin retuperälle, että siitä joutuu maksamaan monta vuotta.

Rahaan liittyvissä liikkeissä tulisi siis olla varovainen, ja harkita jokaista liikettä kahdesti. Jos rahatilanteesi on kuitenkin jo mennyt pieleen, voit korjata virheesi yksi kerrallaan. Aloita siitä, että kirjoitat ylös kaikki velkasi. Oli velkasi sitten tuhansia, satasia tai kymppejä, kirjoita ne kaikki ylös. Oli sinulla sitten velkaa kavereillesi tai yrityksille, ala maksaa niitä pois – kenelle tahansa. Kun otat härkää sarvista ja alat maksaa velkojasi pikkuhiljaa, pääset niistä eroon ennemmin tai myöhemmin.

Tee itsellesi suunnitelma, joka toimii sinulle. Jos et osaa päättää, mistä aloittaa, käy oman pankkisi puheilla. Ole rehellinen ja kerro heille tilanteesi. He voivat usein auttaa tavalla tai toisella, tai vähintäänkin osoittaa sinut oikeaan suuntaan. Korjaa virheesi mahdollisimman, niin vältyt suuremmilta ongelmilta, jotka voivat maksaa sinulle paljon enemmän.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI