Milloin kulutusluotto sattaa olla sopiva rahoitusvaihtoehto?

Laina, jota myönnetään kuluttajalle kulutushyödykkeiden hankintaa varten, on nimeltään kulutusluottoa. Rahoitusyhtiöt voivat edellyttää vakuuksia luoton myöntämiseksi, mutta luottoa voi saada myös ilman vakuuksia. Kulutushyödykkeiden hankkimiseen tarkoitettu luotto annetaan usein lyhyelle ajanjaksolle, korkeintaan viideksi vuodeksi. Luotot ovat yleensä minimissään muutamia satoja euroja ja maksimissaan joitakin tuhansia. Autoluotto on suurimpiin yksittäisiin hankintoihin käytettävä luotto, ja sitä voidaan myöntää jopa 20 000 – 60 000:n euron summalle. Pankkien lisäksi kulutusluottoa tarjoavat erilaiset luottoyhtiöt. Korkojen määrittely on lakisääteistä, ja tämän takia vuosikorot pysyvät 9 – 30 %:n rajojen sisällä. Mikäli hakijalla on omaisuutta lainan vakuuksiksi, hänen on mahdollista saada paremmat lainaehdot.

Suomessa ainoastaan Etelä-Suomen Aluehallintorekisterin piiriin kuuluvilla yhtiöillä on laillinen lupa antaa lainoja. Lainoja voidaan vertailla ja kilpailuttaa lainavertailusivustoilla verkossa. Näin lainahakemuksen ja -päätöksen käsittely on mahdollista vaikkapa yöaikaan, mutta lainan nostaminen ei ole mahdollista yöllä. Tämän säädöksen tarkoituksena on välttää turhien, äkillisten lainojen ottamista ja, sen myötä myös, velkakierteen syntymistä.

Useimmiten kulutusluottoa myönnetään kertaluontoisesti tiettyä hankintaa varten. Pankkien luotonantokriteerit ovat tavallisesti tiukempia kuin muiden rahoitusyhtiöiden. Edellytyksinä ovat usein ansiotulojen säännöllisyys, riittävät vakuudet tai takaajat. Vaadittujen vakuuksien määrään vaikuttaa haetun luottosumman suuruus. Myös eri liikkeiden esimerkiksi autonostoon myöntämät osamaksusopimukset kuuluvat kulutusluoton piiriin. Näin ostaja voi saada hyödykkeen käyttöönsä, vaikka hänestä tuleekin sen omistaja vasta koko kauppasumman maksettuaan. Ennen osamaksusopimuksen tekemistä kannattaa eri yhtiöiden tarjoamia luottoja kuitenkin vertailla ja kilpailuttaa, sillä esimerkiksi autoliikkeen tarjoama luotto ei välttämättä ole sinulle edullisin vaihtoehto.

Haenko kulutusluottoa vai muuta lainaa?

Kulutusluottoja saa usein nopeammin ja mutkattomammin kuin muita lainoja. Tämä on erityisen suureksi eduksi tilanteissa, joissa varoja tarvitaan kiireellisesti. Kulutusluotot siis mahdollistavat hankinnat juuri silloin, kun niille on tarvetta – ja usein ilman vakuuksia. On kuitenkin hyvä muistaa, että kulutusluotto on lainaa. Luoton takaisinmaksaminen sovitussa aikataulussa on oleellinen ehto sen myöntämiselle. Kannattaa siis ensin miettiä tarkasti, onko hankinta ajankohtainen juuri sillä hetkellä vai voitaisiinko sitä siirtää myöhemmäksi. On aina edullisinta maksaa hankinnat omien säästöjen avulla. Mikäli hankinta ei ole kiireellinen, sen voi budjetoida hankittavaksi erillisen säästösuunnitelman avulla. Mikäli se kuitenkin on kiireellinen ja osa siihen tarvittavista rahoista on säästössä, luoton tarve on pienempi. Tässä tapauksessa luottoa voidaan myöntää edullisemmin ehdoin.

Eri rahoitusyhtiöiden tarjoamien kulutusluottojen ehtoja voit vertailla esimerkiksi Raha247.fi -sivustolla. Voit valita itsellesi parhaiten sopivan laina-ajan, lainasumman ja kuukausittaisten lainanlyhennysten suuruuden. Näin mahdollistat luoton takaisinmaksun omaan maksukykyysi pohjautuen. Lainoja vertailtaessa kannattaa siis panostaa eri yhtiöiden lainatarjousten tutkimiseen. Voit näin pystyä hyödyntämään esimerkiksi erilaiset bonukset ja korottomat maksuerät, joita luottoyhtiöiden ehdot saattavat pitää sisällään.

Kuinka kulutusluottoa haetaan?

Aiemmin vain pankit ja eri yhtiöiden palvelupisteet myönsivät kulutusluottoa, mutta nykyisin sinun ei tarvitse olla fyysisesti läsnä lainanhakuprosessissa. Tarjolla on parempia lainaehtoja, ja prosessista on tullut helpompi. Suurin osa lainanhakijoista suorittaakin lainavertailun ja -kilpailutuksen verkossa esimerkiksi oman kodin mukavuudesta käsin. Voit internet-yhteyden avulla hakea lainaa kotitietokoneen tai esimerkiksi matkapuhelimen välityksellä. Näin ollen voit tehdä hakemuksen vaikka työmatkalla tai autoliikkeessä. Vertailtuasi eri luottoyhtiöiden lainatarjouksia siirryt vain valitsemasi luottoyhtiön sivuille, ja voit täyttää hakemuksen saman tien.

Täytettyäsi kysytyt tiedot hakemukseesi voit klikkaamalla lähettää sen prosessoitavaksi. Rahalaitoksen käytyä läpi hakemuksesi ja tarkistettua tietosi saat lainapäätöksen. Tämä voi tapahtua minuuteissa tai kestää jopa muutamia päiviä hakemastasi lainasummasta riippuen. Saat sähköpostiisi joko kielteisen tai myönteisen lainapäätöksen. Lainantarjoajalla on oikeus olla myöntämättä lainaa, eikä kielteiseen päätöksen perusteita tarvitse ilmoittaa lainanhakijalle. Myönteisen päätöksen saatuasi voit nostaa lainarahat välittömästi, paitsi yöaikaan. Lainaehdot ovat aina tarkistettavissa luottoyhtiön verkkosivustolta. Luottoyhtiöt antavat usein lainapäätöksen asiakkaan tarkistettavaksi ennen sen hyväksymistä. Mikäli et ole tyytyväinen ehtoihin, voit kieltäytyä vastaanottamasta lainaa.

Mitä kriteerejä kulutusluoton saamiseen on?

1. Lainan saaminen on mahdollista yleensä silloin, jos olet täysi-ikäinen Suomessa asuva henkilö. Hakemusta tehdessäsi sinun tulee pystyä osoittamaan, että pystyt maksamaan lainan takaisin. Kriteerit poikkeavat toisistaan eri pankkien ja rahalaitosten välillä. Kulutusluoton saamisen alaikäraja vaihtelee tyypillisimmin 23 – 26: n ikävuoden välillä, mutta jotkut sivustot hyväksyvät myös 18-vuotiaiden hakemuksia.

2. Maksukyvyn varmistamiseksi luottoyhtiö tarkistaa hakijan luottotiedot. Mikäli luottotiedoissa ei ole maksuhäiriömerkintöjä, lainaa voidaan myöntää myös esimerkiksi pienituloisille tai työttömille. Välttämällä merkintöjen syntymistä luottotietoihin voit maksimoida mahdollisuutesi lainan saamiselle. Lainoja on tarjolla kuitenkin myös niille, joiden luottotiedot eivät ole puhtaat. Tällöin vaaditaan kuitenkin takauksia. Takauksiksi voivat käydä esimerkiksi omaisuus, säästöt tai toisen henkilön suostuminen lainanmaksajaksi, mikäli oma maksukykysi heikentyy.

3. Lainanhakijan täytyy oleskella pysyvästi Suomessa. Pysyväksi luetaan yleensä vähintään kolme vuotta kestänyt oleskelu maassa. Lainanhakijan ei tarvitse olla välttämättä Suomen kansalainen, mutta hänellä tulee olla pysyvä osoite Suomessa.

Yleisesti ottaen lainaehtoihin vaikuttavat ansiotulojen säännöllisyys ja suuruus, varallisuus sekä muiden velkojen määrä. Mikäli huolehdit maksuistasi ja sinulla on tuloja tai varallisuutta, sinulle voidaan myöntää lainaa. Myönnettävän lainan suuruus riippuu ansiotulojesi määrästä, menojesi suuruudesta, aiemmista veloistasi ja varallisuudestasi (omaisuus ja säästöt).

Milloin voin hakea kulutusluottoa?

Jokaisen elämässä tulee vastaan yllätyksiä. Kaikki ei aina suju niinkuin olet suunnitellut. Siksi on hyvä varautua niihin jo etukäteen esimerkiksi vakuutusten ja äkillisiä menoja varten kerrytettyjen säästöjen avulla. Mikäli äkillinen tarve ylittää rahallisen summan, johon olet ennalta varautunut, on mahdollista hakea kulutusluottoa. Voi olla, että autosi menee rikki, ja sen korjaaminen koituu sinulle liian kalliiksi. Tarvitset autoa kuitenkin kipeästi esimerkiksi työn vuoksi, ja siksi hankinta ei voi odottaa liian kauaa. Autolaina on yksi suurimmista kulutusluotoista, joita sinulle voidaan myöntää. Voit tarvita lainaa myös ylimääräisiin terveydenhuoltokuluihin tai lääkkeisiin, joita KELA ei kata. Jokaisen yksilön tarpeet ovat ainutkertaisia, ja siksi kulutusluotto voi toimia ratkaisuna monenlaisiin äkillisiin hätätilanteisiin.

Luottoyritykselle ei ole tärkeä tietää, miksi otat lainaa. Voit siis käyttää sen juuri sitä hankintaa varten, johon sitä tarvitset. Kulutusluoton tarkoituksena on auttaa sinut tuon tukalan tilanteen ratkaisemisessa. Aina ei tietenkään tarvitse olla kyse hätätilanteesta. Kulutusluottoa voidaan käyttää esimerkiksi uuden TV:n, kodinkoneen tai huonekalun hankkimiseen. Koska sen hakeminen on helppoa, vaarana on että sitä otetaan turhan takia. Kannattaa siis käyttää aikaa luoton tarpeellisuuden ja ajankohtaisuuden varmistamiseksi. Siksi on myös tärkeää, että haet sitä juuri tarpeellisen määrän, omaan maksukykyysi pohjautuen. Näin vältyt hyppäämästä velkakierteeseen.

Mikäli tulet siihen tulokseen, että kulutusluotto tarjoaa parhaan ratkaisun tilanteeseesi, suorita ensimmäiseksi lainavertailu. Kun olet käynyt läpi eri luottoyhtiöiden antamat tarjoukset, valitse omaan maksukykyysi parhaiten sopivat lainaehdot. Muista, että jätät myös joustonvaraa. Olipa tuo hankinta kuinka tärkeä tahansa, on olennaista jättää tilaa budjettiisi myös elämiselle. Kun sinulla on varaa panostaa asioihin, jotka ovat sinulle tärkeitä, sinun on myös helpompi pysyä kurinalaisena maksujesi suhteen. Näin ollen varmistat, ettet joudu ongelmiin ottamasi luoton takia, vaan se palvelee alkuperäistä tarkoitustaan.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI