Mikä on startup?

Startup on nuori yritys, joka on vasta alkanut kehittymään. Ne ovat usein pieniä ja niitä rahoitetaan, ja niiden toimintaa ohjaa, monet rahoittajat, tai vain yksi tällainen. Näiden yritysten tarjoamaa tuotetta tai palvelua ei ole sillä hetkellä tarjolla missään markkinoilla, tai sitä tarjotaan huonommalla tasolla, mikä antaa sille kilpailuedun ja samalla sijoittajille syyn panostaa yritykseen.

Ensimmäisissä vaiheissa startup yritykset yleensä elävät yli tulojensa, koska työhön sisältyy paljon tuotekehittelyä, testausta ja markkinointia. Tämän vuoksi tarvitaan sijoittajia ja niinä voi toimia perinteiset pienet yrityslainat pankeilta tai rahalaitoksilta, valtion tarjoamat tuet ja rahastot, tai voittoa tavoittelemattomat yhdistykset, mitkä tukevat uusia yrittäjiä ja yrityksiä. Erilaiset yrityshautomot voivat tarjota sekä taloudellista tukea, että neuvoja uuden yrityksen johtamisessa, samoin kuin rahoitusta voidaan hakea perheeltä ja ystäviltä. Pääomasijoituksia saavat startupit puolestaan saavat rahoitusta sitä vastaan, että luopuvat tietystä prosentista omistajuutta. Lisäksi rahaa saadaan hakemalla lainaa heti tilille, vaikkakin pikalaina harvoin kattaa tarpeeksi suuren määrän, rahoittaakseen yritystä pitkään.

Koska startup yrityksillä ei ole vielä pitkää historiaa, eikä välttämättä lainkaan voittoja, niitä pidetään riskialttiina sijoituskohteena. Potentiaaliset lainaajat ja sijoittajat voivatkin arvioida startupin arvoa seuraavien kriteerien avulla:

1. Kustannusten laskeminen

Tämä lähestymistapa tarkastelee niitä kuluja, jotka yritys on käyttänyt tuotteen tai palvelun luomiseen, kuten tutkimus- ja kehitystyöhön, sekä konkreettiseen omaisuuteen. Tämä lähestymistapa ei kuitenkaan huomioi yrityksen mahdollista potentiaalia tuleviin tuottoihin.

2. Vertaaminen muihin yrityksiin

Toinen lähestymistapa tarkkailee muita vastaavia, tai samankaltaisia, yrityksiä ja sitä miten ne ovat suoriutuneet viime aikoina. Koska startup yrityksille ei välttämättä ole vastaavaa yritystä saatavilla, tämä voi olla hyvin vaikeaa. Tai vaikka verrattavia yrityksiä löytyisi, ei niiden tietoja välttämättä ole helposti saatavilla, varsinkaan tuloksen suhteen.

3. Kassavirran tarkastelu

Tässä lähestymistavassa startup yrityksen tulevaa kassavirtaa tarkastellaan, mutta tietenkin tämän kaltainen arviointi on hyvin subjektiivista.

4. Voittojen mahdollisuus

Tässä tutkitaan mahdollisesti kehittyvän yrityksen useita potentiaalisia arvoja. Esimerkiksi sellaiselle startupille, jolla on suora reitti voitolle pääsemiseen, annetaan enemmän arvoa, kuin niille, joilla on vain mielenkiintoinen idea.

Koska startupit myös kaatuvat hyvin usein, eivät sijoittajat voi huomioida ainoastaan yrityksen ideaa, vaan myös johtavan tiimin kokemusta. Paraskin idea voi kääntyä tappiolle huonon tai osaamattoman johdon ansiosta, joten tämä on yrityksessä, varsinkin startupissa, äärettömän tärkeää. Jos johdolla itsellään ei ole kokemusta yritysmaailmasta, on joukkoon saatava sellaisia osaajia, jotka pystyvät tuomaan lisää arvoa yrityksen kehittämiselle ja näin varmistaa sijoittajien saamisen.

Mahdollisten sijoittajien ei kuitenkaan koskaan tulisi sijoittaa startup yritykseen sellaista rahaa, mitä ei ole varaa hävitä. Vaikka sijoittamisen avulla on myös mahdollisuus saada suuria voittoja, jos startup sattuu olemaan sellainen joka saa tuotteensa, tai palvelunsa, maailmanlaajuiseen jakeluun ja pääsee yrityksenä voitolle, on aina iso mahdollisuus epäonnistumiseen. Koska näillä yrityksillä ei ole vielä historiaa mistä voidaan vuosittaisia voittoja seurata, on markkinoiden ja yrityksen pärjääminen markkinoilla, hyvin vaikea ennustaa. Tähän ei liity myöskään pelkkä tuote, palvelu, tai johdon kokemus, vaan siinä on huomioitava nykyinen taloudellinen tilanne ympäri maailmaa, potentiaaliset asiakkaat, joille tuotetta myydään ja kilpailijat, joita alalla on jo, tai jotka ovat tähtäämässä samankaltaisen palvelun tai tuotteen myyntiin.

Viimeinen asia mikä sijoittajan on otettava huomioon, on poistumis-suunnitelma. Koska kaikki voitot ovat yleensä pelkästään paperilla, siihen asti kunnes oma osuus myydään, on tämä hyvin tärkeä osa sijoittamista. Toki voitot, niiden saanti ja määrä, riippuu siitä, minkälainen sijoitus sopimus on kyseessä, mutta usein huomattavaa voittoa voidaan tehdä vain myymällä oma osuus ja poistumalla sopimuksesta. Ajoitus on kuitenkin hyvin tärkeää tässä vaiheessa, joten sijoittajalla tulee olla edes jonkin verran kokemusta.

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI