Apua akuuttiin rahapulaan – Näin selätät yllättävän rahareiän pikaisesti

Tuttu talousneuvojien neuvo on, että meillä kaikilla olisi sukanvarressa vähintään muutaman kuukauden tuloja vastaava rahasumma yllätyksien varalle. Näinkin suuren summan säästäminen ei monelta käy aivan kädenkäänteessä, ja ennakoimattomat menot voivatkin laittaa aivan tavallisen talouden tiukoille.

Mistä rahaa hätätilanteessa? Yleisesti yllättävän rahantarpeen ilmaantuessa on kaksi vaihtoehtoa: on joko hankittava lisätuloja tai tehtävä merkittäviä karsintoja omaan kulutukseen. Tarvittavasta summasta riippuen äkillisessä tilanteessa voi rahaa koittaa hankkia useammallakin tavalla. Jos kuukausibudjetissa on edes jonkin verran varaa, voi lyhytaikainen vippi tai luotto olla aivan hyvä vaihtoehto. Etenkin, jos rahaa tarvitaan todella lyhyellä varoitusajalla eikä aikaa tai mahdollisuutta ylimääräisiin ponnisteluihin ole. Tällöin on siis kuitenkin hyvä varmistaa, etteivät luoton takaisinmaksun kuukausierät ylitä kuukausittaista maksukykyä tai talous ajaudu muutoin liian tiukoille. Luoton lisäksi tai sijasta voi rahaa saada nopeasti kokoon myös muilla keinoin.

Erikoistaidot käyttöön

Lisäansioita nopeallakin aikataululla voi saada ottamalla omat erikoistaidot käyttöön. Oma ammatti ja työ ovat hyviä lähtökohtia palveluiden tarjoamiseen myös päivätyön ulkopuolella. Ja vaikka ei alan ammattilainen olisikaan, voi harrastustenkin kautta löytyä sellaista osaamista, jonka voi hyödyntää myös rahallisesti. Esimerkiksi jos olet kaveripiirissä tunnettu jauhopeukalo, kauniista syntymäpäiväkakuista maksetaan jopa useita kymmeniä euroja. Kannattaa liittyä jäseneksi oman lähiseudun keskusteluryhmiin, etenkin äitien ryhmissä etsitään usein apua lasten synttärikakun leipomiseen.

Samoin äitien tai vanhempien ryhmissä etsitään usein lastenvahtia, ja etenkin näin kesäloma-aikaan monet etsivät kaitsijaa kouluikäisille lapsilleen. Jos sinulla siis on kokemusta nuoremmista sisruksista tai sukulaislapsista huolehtimisesta, kannattaa listata referenssit ja tarjota apua näillä palstoilla. Lastenhoidon lisäksi apuaan voi tarjota vaikkapa koirien ulkoiluttamiseen tai kodin tai lemmikkien vahtimiseen omistajien lomamatkojen ajaksi.

Tai oletko niitä, joilla vasara pysyy kädessä ja joita ei lapiohommat pelota? Kesällä monella on tarvetta pieneen nikkarointiapuun tai pihanlaittoon joko omalla tai mökkipihalla tai ikääntyneiden vanhempien apuna. Kannattaa laittaa sana kiertämään, voit yllättyä, kuinka nopeasti apuasi kysellään jo pelkästään tuttavien kautta.

Omia palveluita kannattaa tarjota paitsi puskaradion ja sosiaalisen median kautta, myös aivan perinteisesti kaupan ilmoitustaululla. Kerro ilmoituksessa selvästi ja lyhyesti, mitä palveluita tarjoat, mikä on kokemuksesi, ja mikä on veloituksesi, esimerkiksi 10 euroa/tunti. Tai tee selkeä palvelupaketti ja anna sille kiinteä hinta.

Tavarat kiertoon

Äkillisen rahantarpeen iskiessä voi olla myös hyvä hetki tehdä se pitkään lykätty kodin ja varaston suursiivous. Tuloksena on paitsi siisti koti, mahdollisesti myös laatikollinen tai toinenkin tavaroita, joita et enää itse tarvitse, mutta joilla voisi olla edessään vielä pitkä elämä jonkun toisen kodissa. Kirppismyynnillä voi tienata mukavankin summan varsin nopeasti.

Pihakirppiksen voi järjestää omalle pihalle milloin vain niin halutessaan, mutta vaikka näin säästää myyntipaikan hinnasta ja tavaroiden kuljettaminenkin sujuu helposti, usein vain satunnaisiin ohikulkijoihin luottaminen asiakaskuntana ei tuota toivottua tulosta. Voi siis olla järkevää sijoittaa myyntipaikkaan jo vakiintuneella kirpputorilla, jonne ihmiset tulevat varta vasten ostoksille.

Perinteisellä kirppiksellä on tunnelmaa ja rahat saa käteen heti, mutta omia tarpeettomiksi käyneitä tavaroitaan voi myydä myös sosiaalisen median avustuksella. Helpoin tapa on ilmoittaa tavaroista omilla facebook-sivulla ja muilla sosiaalisen median alustoilla. Ota kuva myytävästä tuotteesta, mittaa se ja kirjoita lyhyt kuvaus tuotteesta. Vaatteet kannattaa usein kuvata päällä, sillä henkarikuvasta ei monestikaan saa oikeaa käsitystä vaatteen leikkauksesta ja istuvuudesta. Myytävistä vaatteista ja asusteista voi myös tehdä kauniita asukokonaisuuksia, jolloin voi yksittäisen vaatekappaleen sijasta myydä myös laukun ja korut.

Kuviin kannattaa panostaa, sillä kuva myy tyypillisesti paremmin kuin sanallinen kuvaus. Huono kuva on helppo ohittaa, vaikka kuvaus olisi kuinka säkenöivä. Ota kuvat luonnonvalossa, mielellään ulkona. Kuvan muokkausta ei myöskään kannata unohtaa. Vältä liiallista muokkausta, etteivät esimerkiksi värit vääristy, mutta kuvasta kannattaa ainakin rajata ylimääräinen tausta pois ja keskittyä itse tuotteeseen.

Jos ei omasta kaveripiiristä tai verkostosta löydy ostajia, voi harkita yleisiä nettikirpputoreja, joita niitäkin löytyy useita. Monella kaupunginosalla on omat ryhmänsä, lisäksi osto- ja myyntiryhmiä löytyy koko valtakunnan tasolla.

Nettikirppiksiä on viime aikoina kritisoitu tiukoista säännöistä ja niiden tulkinnoista, samoin ongelmaksi on koettu hankaluudet tuotteiden noutamisesta, kun kaupat on periaatteessa netissä sovittu. Jos kirpputori ei ole sinulle entuudestaan tuttu, tutustu huolellisesti sen sääntöihin ja selaa muita ilmoituksia ja vastauksia niihin, jotta saat hyvän käsityksen kirpputorin hintatasosta ja toimintatavoista tällä kirppiksellä.

Jos omat nurkat on jo tyhjennetty ylimääräisestä tavarasta, tarjoudu auttamaan sukulaisia tai tuttavia vastaavassa urakassa. Monella ullakon tai autotallin siivousurakka siirtyy ja siirtyy jatkuvan kiireen vuoksi, ja ulkopuolinen apu tavaroiden järjestämisessä voi muutenkin helpottaa päättämään, mitä säästetään ja mistä luovutaan.

Nopeita säästöjä

Jos ei lisätulojen hankkiminen onnistu, on vaihtoehtona säästää menoista. Kun tietää omat tulonsa ja menonsa, on helpompi tehdä valintoja, mistä kuluista on valmis säästämään. Kannattaa siis istua alas, kaivaa parin edellisen kuukauden tiliote esiin, ja tunnistaa ne oman talouden suurimmat rahareiät. Yksinkertainen jaottelu pakollisiin ja ei-pakollisiin menoihin on jo hyvä alku, ja tämän jälkeen kannattaa vielä tutkia tarkemmin, mistä ei-pakollisten menojen summa koostuu. Tämä voi olla monelle todellinen silmienavaaja, kun kuitteja tutkiessa huomaa, millaisia summia kuukausittain katoaa – ei mihinkään.

Luonnollisesti akuutissa rahantarpeessa ensimmäisenä karsitaan ostoslistalta vaate- ja kenkäostokset. Yllättävät rahanmenot ovat yleensä luonteeltaan vain tilapäisiä, joten parin kuukauden ostoslakko ei todennäköisesti kaada maailmaa. Kun uusien vaatteiden ostaminen on kielletty, voit jopa tehdä todellisia löytöjä omasta vaatekaapistasi jo olemassa olevien vaatteiden joukosta – viime vuonna hankittu t-paita, jonka olit jo kokonaan unohtanut, voi saada uutta ilmettä yhdistettynä tuoreempaan kauluspaita- tai bleiserihankintaan.

Seuraavaksi kulutuspuolelta karsitaan ulkona syöminen ja kahvilakäynnit. Vitonen päivässä kahviin kerryttää kuukaudessa jo mukavan summan. Jos kotona neljän seinän sisällä syöminen ei kiinnosta, pakkaa itsellesi eväät ja lähde piknikille. Voileivät maistuvat kummallisesti ulkona syötynä paljon paremmilta, kuin kotisohvalla istuen, ja samalla voit nauttia kauniista kesäpäivästä. Puistopäivä voi myös osoittautua paitsi halvemmaksi niin myös hauskemmaksi tavaksi nauttia kesästä kavereiden kanssa, kuin perinteinen ravintolaillallinen.

Ulkonasyömiskielto pätee myös työpaikkalounaaseen. Pakkaamalla omat eväät myös työpaikalle säästät helposti suuriakin summia, ja samalla voit myös korjata ruokavaliotasi terveellisemmäksi kuin vahingossa.

Kesä on erilaisten tapahtumien, myös ilmaisten sellaisten, kulta-aikaa, eikä säästökuuri todellakaan tarkoita kotiin eristäytymistä. Vaihda esimerkiksi kalliit elokuvakäynnit kylätapahtumiin ja ilmaiskonsertteihin, ja säästät ja samalla myös voit tutustua uusiin ihmisiin ja erilaisiin elämäntapoihin. Kuka tietää, vaikka innostuisit itsekin kokeilemaan jotain uutta?

Kun äkillisestä kassakriisistä on selviytynyt, voi olla hyvä miettiä, voisiko säästökuuria jatkaa pidempäänkin, ja alkaa kerryttää itselleen taloudellista puskuria vastaisen varalle. Kun on seurannut ja rajoittanut kulutustaan hiukan pidemmän aikaa, siitä muodostuu helposti pysyvä tapa, ja pankkitilin saldon kasvaminen voi olla hyvä motivaattori niukemman kulutuksen jatkamisessa!

UUTISET JA TARJOUKSET

Tilauksellasi suostut vastaanottamaan uutisia ja tarjouksia meiltä ja kumppaneilta.

REKLAAMI